4.-18.3.: Maaliskuun retkiä

Hokkariblokisti on ollut laiska, ei tosin niinkään hokkaristina kuin blokistina. Aika moni retki on jäänyt kirjaamatta, mutta koostetaan tähän ns. suurpiirteisin vedoin:

Perjantaina 4.3. mainio hiihtolomaliuku jälkikasvun kanssa Linnansaareen lettupannulle ja takaisin (n. 10 km). Kova tuuli koetteli nuorimmaisen luistelijan huumorintajua, mutta ilo valkeni paluumatkalla, kun purjeet olivat pullollaan tuulta: “Tää on kyllä kivaa!”. Purjeista puheen ollen: Oravin päässä luistelimme myös ihmettelemään jääpurjehduksen maailmanmestaruuskisoja. Oli kyllä aikamoisia virityksiä ainakin niissä lähdöissä, joita katselimme. Parilla purjeluistelijalla näytti olevan jalassa Ranskan vallankumouksen aikaiset giljotiininterät; vaikuttava näky, sano.

Lauantaina 5.3. palasin jäälle yksin ja runttasin läpi tuuleen Pikku-Lappiin asti. Normikierros, 25 km, sanoisin. Jäällä tuulesta huolimatta aika paljon porukkaa, mikä on hyvä. Reitti on Linnansaaresta alkaen erinomaisessa kunnossa; alkumatkakin on ihan ok, runsaahkot railot vaativat tosin tarkkaavaisuutta.

Lauantaina 12.3. edellisen keikan toisinto, mutta keli oli aurinkoisempi. Pikku-Lapissa kuumat mehut, ja sitten myötätuulessa takaisin. Taasen se 25 km.

Sunnuntaina 13.3. kevyempi retki (n. 11 km) nuorimmaisen kanssa ensin syväväylän suuntaan ja sitten takaisin Linnansaaren lettubaarin kautta. Ei ollut tyyntä tänäänkään, mutta iskän hinauksessa päästiin läpi pahimman puhurin.

Ja sitten tänään – piru vie! – aivan mahtava retkipäivä. Aamu valkeni niin aurinkoisena, että kiusaus jättää työt hetkeksi sikseen muodostui ohittamattomaksi. Termari reppuu, reppu autoon ja auto kohti Oravia! Puoli kymmeneltä startti kohti Poronsalmea hulppeassa aamuauringossa. Lievä myötäinen vauhditti matkaa, into oli piukealla, hymy herkässä. Mieli lepäsi. Poronsalmessa termarikahvit ja eväsleivät, kunnes silmä osui (minulle) uuteen kiekkaan Järvisydämen lomakeskuksen takaa takaisin pääreitille. Hauska, suunnilleen kait seitsemän kahdeksan kilometrin lisäkierros, matkalla muutama maastonylitys. Siellä kuten muuallakin reitti oivassa kunnossa. Pahimpiin railokkoihin on pumppailtu vettä reilusti pakkasyön alla, joten kelpaa luistella. No, sitten oltiinkin jo takaisin pääreitillä, eli täyttä eteen vasten sillä välin noussutta tuulta. Ei maakrapu ihminen usko parkkipaikalla auton vieressä jähmeinä seisovia puidenlatvoja pällistellessään, miten voi järveselällä sitten kuitenkin tuulla. Perillä jalat hieman vetelinä, mutta mieli virkeänä. Työt kyllä nyt siirtyivät enimmäkseen lauantaille: rasitettu ruumis ja raukea mieli ei tahdo kestää ojennuksessa palkkatoimien edellyttämällä tavalla.