Luistelin Linnansaaren pätkän kahteen kertaan, parikymppiä yhteensä siis. Mukavaa liikettä taas pitkästä aikaa. Mielellään olisin vallattomasti vielä vapailla jäillä viilettänyt, mutta kun ei niin silloin tämä on toiseksi parasta! Kiitos ja tattis.

Ps. Kävin kikkailemaan ja vaihdoin hokkariblokin ulkoasun. Saas nähdä saanko kuvat kuntoon samalla tavoin…

Jäätä on rannemmassa noin kuusi/kahdeksan senttiä, vähän keskemmällä tuura menee sitten jo yhdellä heilautuksella läpi. Jään äänet ovat tällä hetkellä parhaimmillaan, natinaa ja nurinaa terien alla on jännä kuunnella. Oikeasti!

Kahvitauon jälkeen uusi kierros, nyt mukana oli kolmas kaveri, joka tunsi vedet vielä paremmin ja jonka perässä sitten katselimme rantajäitä vähän pidemmälle.

Ennen loppuspurttia toiset eväskahvit Savonlahden laavun nuotiolla, sitten tiukassa vastatuulessa autoille.

Kolme tuntia ja reilut 20 km  jäällä teki tehtävänsä: silmäluomia painaa ja poskilihakset on kipeitä naamalle asettuneesta kestohymystä.

Ulkona on kova puhuri, ja nyt jännitetään, tuoko tuuli mukanaan luvatun (ja ei-niin-toivotun) lumisateen.
Oravin Haukivedelläkin näyttää jää pikku hiljaa muodostuvan. Toivotaan parasta!!

Houkuttelevaa mutta petollista.

Hokkariblokisti tallusteli joulupäivänä Puruveden tuttuun rantaan tähystelemään. Rannassa oli lupaavannäköinen jää, mutta ei sinne vielä ole kinkunraskauttamalla raavaalla vielä mitään asiaa: kengän kärjen kopautus ja jää oli hetkessä palasina. Paksuimmillaan noin puolitoista senttiä kohvaa…ja tämän päivän sateiden jälkeen sitä ei liene senkään vertaa. Saas nähdä.

Heikkoa on vielä...

Ei toteutunut. Törkeä vastatuuli ja voittopuolisesti täysin luistelukelvoton reitti olivat sellainen yhdistelmä, että reilut kolme varttia j a kuusi kilometria luisteltuani harkitsin jo syväväylällä kääntymistä, mutta hölmönä jatkoin kuitenkin vielä arvellen, että jos kuitenkin tuon mutkan takana helpottaisi. Pskt. Puolen kilometrin jälkeen töksähdin rehvakasti turvalleni, ja tietysti sitä olkapäätä vasten, joka on kokenut kovia jo ennenkin. Riitti. Käännyin takaisin, puskin myötätuuleen luistimen alla pettävän jään ja lumen läpi, kävelin osan kelkkamatkasta takaisin ja loput kelkan kyydissä.

Luistimet ja muut varusteet on nyt pakattu komeroon. En jaksa uskoa että tästä vielä jäälle tänä keväänä palataan. Kivaa oli silloin kun jäälle pääsi ja ehti, iso kiitos Oravin porukoille sitkeästä kunnostustyöstä, jota on kyllä tämän talven oloissa riittänyt omiksi ja naapurin tarpeiksi.

Täältä ja tältä keväältä tähän.

Perjantaina 4.3. mainio hiihtolomaliuku jälkikasvun kanssa Linnansaareen lettupannulle ja takaisin (n. 10 km). Kova tuuli koetteli nuorimmaisen luistelijan huumorintajua, mutta ilo valkeni paluumatkalla, kun purjeet olivat pullollaan tuulta: “Tää on kyllä kivaa!”. Purjeista puheen ollen: Oravin päässä luistelimme myös ihmettelemään jääpurjehduksen maailmanmestaruuskisoja. Oli kyllä aikamoisia virityksiä ainakin niissä lähdöissä, joita katselimme. Parilla purjeluistelijalla näytti olevan jalassa Ranskan vallankumouksen aikaiset giljotiininterät; vaikuttava näky, sano.

Lauantaina 5.3. palasin jäälle yksin ja runttasin läpi tuuleen Pikku-Lappiin asti. Normikierros, 25 km, sanoisin. Jäällä tuulesta huolimatta aika paljon porukkaa, mikä on hyvä. Reitti on Linnansaaresta alkaen erinomaisessa kunnossa; alkumatkakin on ihan ok, runsaahkot railot vaativat tosin tarkkaavaisuutta.

Lauantaina 12.3. edellisen keikan toisinto, mutta keli oli aurinkoisempi. Pikku-Lapissa kuumat mehut, ja sitten myötätuulessa takaisin. Taasen se 25 km.

Sunnuntaina 13.3. kevyempi retki (n. 11 km) nuorimmaisen kanssa ensin syväväylän suuntaan ja sitten takaisin Linnansaaren lettubaarin kautta. Ei ollut tyyntä tänäänkään, mutta iskän hinauksessa päästiin läpi pahimman puhurin.

Ja sitten tänään – piru vie! – aivan mahtava retkipäivä. Aamu valkeni niin aurinkoisena, että kiusaus jättää työt hetkeksi sikseen muodostui ohittamattomaksi. Termari reppuu, reppu autoon ja auto kohti Oravia! Puoli kymmeneltä startti kohti Poronsalmea hulppeassa aamuauringossa. Lievä myötäinen vauhditti matkaa, into oli piukealla, hymy herkässä. Mieli lepäsi. Poronsalmessa termarikahvit ja eväsleivät, kunnes silmä osui (minulle) uuteen kiekkaan Järvisydämen lomakeskuksen takaa takaisin pääreitille. Hauska, suunnilleen kait seitsemän kahdeksan kilometrin lisäkierros, matkalla muutama maastonylitys. Siellä kuten muuallakin reitti oivassa kunnossa. Pahimpiin railokkoihin on pumppailtu vettä reilusti pakkasyön alla, joten kelpaa luistella. No, sitten oltiinkin jo takaisin pääreitillä, eli täyttä eteen vasten sillä välin noussutta tuulta. Ei maakrapu ihminen usko parkkipaikalla auton vieressä jähmeinä seisovia puidenlatvoja pällistellessään, miten voi järveselällä sitten kuitenkin tuulla. Perillä jalat hieman vetelinä, mutta mieli virkeänä. Työt kyllä nyt siirtyivät enimmäkseen lauantaille: rasitettu ruumis ja raukea mieli ei tahdo kestää ojennuksessa palkkatoimien edellyttämällä tavalla.

Eilen keskiviikkona vietin hiihtolomakahdeksasosapäivän ja tein iltapäiväretken Pikku-Lappiin…tulisiko siitä reilu 25? Mennessä aikamoinen vastatuuli oli viedä jerkun käsivarsista ja reissutauolla huonoon kuntoon jämähtäneen ukon naaman irveeseen, mutta paluumatka tultiin hymyssä suin myötäisessä.

Jää on olosuhteisiin nähden ok, no,  oikeastaan yllättävän hyvä siihen nähden, miten paljon painavaa lunta tällä hetkellä jäällä on painamassa vettä esiin. Syväväylään asti oli kaksi kurjaa kohtaa, joissa pidin parhaimpana ottaa luistimet käteen ja kävellä, muu jää oli sitten kyllä liukasta. Kaikenlaista kulkijaa sinne riittikin tänään: ryhmä itänaapurin matkailijoita potkukelkkaili kahden kaljakorin kanssa kohti Sammakkoniemeä, ja tulipa syväväylällä kolmen maastopyöräilijänkin gruppa vastaan. Mikäpä siinä. Lenkki piristi, mutta ei tänään riittänyt tyhjentämää päätä painavista ajatuksista.

Tänään lauantaina olikin pitkästä aikaa ihan normaali, ei vaan ihannetalvikeli: Puoli yhdeltä Oravista startatessa vain neljä astetta pakkasta (!), täysin pilvetön taivas ja lopulta vain kohtalaista tuulta, vaikka kotipihalta lähtiessä näytti vielä ihan toiselta. Upeassa säässä matka sujui kuin huomaamatta, ensin syväväylän yli Pikku-Lappiin, ja sitten reilun tunnin päästä näkyikin jo Porosalmi.

Iltapäivän auringossa Peonselällä

Kuuma mehu, reissumies ja suklaa, sitten takaisin samalla hyvällä matkavauhdilla. Hitto, miten helpolta luistelu tuntuikin hyvällä baanalla ja auringonpaisteessa.

Auringonlasku tulee aikaisin

Huomenna lienee sitten taas onnettomampi keli.

Perjantaina 17.12. tein iltapäiväretken syväväylälle. Keli oli aika rapsakka: auton mittari näytti -17 astetta, mennessä hento myötäinen, palatessa vastainen, mutta ei paha. Koska startti venyi melkein puoleen kahteen, oli palatessa jo sen verran hämärää, etten arvannut lähteä enää Oravin pään kympille.

Lauantaina 18.12. päätin sitten katsastaa koko väylän Porosalmeen asti. Syväväylää oli mennyt vielä päivä aikaisemmin yksi alus, mutta koska jäämassan yli oli mennyt jokin raskas kulkuneuvo, uskaltauduin siitä yli minäkin.

Syväväylällä 18.12.2010

Laivareitillä 18.12.2010

Kannatti: Majakkaselällä (jota olen aiemmin luullut erheellisesti Peonseläksi) oli todella hyvä väylä, ja sellaisena reitti jatkui ihan Porosalmelle asti. Matkalla rinnalle tuli ajelemaan Jukka Oravin SaimaaHolidaysta, joka oli viemässä moottorikelkalla heinäpaaleja – ilmeisesti istuimiksi reitin varrelle. Häneltä kuulin olevani tämän kauden ensimmäinen, joka oli luistellut koko reitin läpi; tiedä sitten, pitikö paikkaansa. Joka tapauksessa mukava reilun kolmen tunnin reissu (n. 36 km??), rentoa menoa ihan tyhjällä järvenselällä: koko matkalla ei tullut yhtään ainutta luistelijaa vastaan. Liekö 18 asteen pakkanen pitänyt porukan kotona?

Hiljaisella väylällä

Tiistaina 28.12. piti luistella taas pitempäänkin, mutta tuuli oli sen verran kova myötäinen, että arvelin olevan viisainta kääntyä syväväylältä takaisin. Lisäksi edellisyönä oli väylällä vielä ollut laivaliikennettä, joten pidin parempana pysyä kovalla jäällä. Viisas ratkaisu, sillä paluumatkalla voimat katosivat ihan täysin, ja Linnansaaren kohdalla ajattelin etten ikipäivänä jaksa työnnellä tuulta vastaan rantaan asti. Jos aamulla lähtiessä oli valmiiksi vain aavistuksen piesty olo, niin illalla ja seuraavana päivänä olin kuin katujyrän jäljiltä. Orastava flunssa? Ehkä, mutta ainakin joulun ruokapöytäporsastelu!

Onneksi päivät eivät ole veljeksiä, ja pari päivää myöhemmin 30.12. meno maistui taas todella hyvältä. Luistelin syväväylälle ja paluumatkalla sitten rannan kympin. Tällä kertaa luistelijoita oli jo muitakin; jäykistä polvista ja löysistä nilkoista päätellen ulkomaisia uudenvuodenviettäjiä on saapunut seudulle taas runsaasti, mikä on todella hyvä ja tärkeä juttu…ihan itsekkäästikin ajatellen: mitä enemmän turisteja ja turistien tuomaa rahaa, sen varmemmin meillä paikallisillakin on mahdollisuus nauttia hyvin ylläpidetyistä, pitkistä luistelureiteistä myös vuonna 2011.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Itsenäisyyspäivän aattona hinku veti Oraviin, siellä Peonselälle ja sieltä takaisin kisalenkin kautta. Sama lenkki siis kuin edelliskerralla, mutta toisin päin. Alkumatkan sai liukua auringossa, sen jälkeen pilvistyi ja tuulensuuntakin vaihtui moneen kertaan. Kisalenkin kääntöpiste oli Saimaaholidayn uusien huviloiden kupeessa ja huvilassa poikkeuksellisesti avoimet ovet ja kahvila. Hienot tilat, hyvät kahvit ja lettu! Otin hillolla ja kermavaahdolla.

Linnansaaren laiturilla

Linnansaari aamupäivän auringossa